Hyvää naistenpäivää!

Tänään, ja joka ikinen päivä, on hyvä päivä pysähtyä hetkeksi miettimään omia etuoikeuksiaan. Niiden miettiminen on harvoin kovin helppoa. On vaikeaa myöntää itselleen, että on paljon asioita, joita ei vain kunnolla pysty ymmärtämään, koska on itse niin etuoikeutetussa asemassa. Itsereflektio on vaikea laji.

Mä olen todella etuoikeutettu: valkoinen, akateemisesta perheestä ja vauraasta maasta kotoisin oleva heteronainen, jolla on mahdollisuudet tehdä vaikka mitä. Mä en voi koskaan kunnolla tietää, miltä meidän yhteiskunnassa tuntuu olla rodullistettu, vammautunut tai seksuaalivähemmistöön kuuluva. Voin vain myöntää oman ymmärtämättömyyteni ja tehdä parhaani sen eteen, että myös vähemmän etuoikeutetut ihmiset pääsevät ääneen ja maailmasta tulee pala palalta yhdenvertaisempi paikka kaikille.

Mä olen myös nuori nainen ja välillä epävarma todella monista asioista. Kuntavaaleissa en uskaltanut laittaa huulipunaa vaalikuvaan, koska ajattelin, että se on jotenkin liikaa itsensä korostamista. Mä en myöskään aina ole uskaltanut puhua omista mielipiteistäni. Olen pelännyt, että ne ammutaan heti alas, koska en tiedä asioista tarpeeksi tai en ole tarpeeksi uskottava ihminen niistä puhumaan.

Olen kuitenkin päässyt näistä ajoista paljon eteenpäin ja uskallan nykyään olla rohkeasti sitä mitä olen. Edelleen tulee kuitenkin niitä hetkiä, kun koen olevani vääränlainen ihminen väärässä paikassa, sanomassa vääriä asioita. Onneksi on ystäviä, kanssafeministejä, jotka tukee näissä hetkissä ja auttaa uskomaan omiin kykyihin ja oikeuksiin.

Meidän pitäisi kaikkien olla feministejä ja jaksaa väsymättömästi tukea toisiamme ja etenkin niitä, jotka on vähemmän etuoikeutettuja ja enemmän marginaalissa. Etuoikeutettujen pitää aina antaa vähemmän etuoikeutetuille tilaa tulla kuulluiksi. On meidän vastuu kuunnella, ei kertoa, miten asiat ovat.

Ollaan rohkeasti feministejä.