(Valanalys på svenska i Slaget efter tolv 11.4.2023 tillsammans med Ville Niinistö, Riikka Suominen och programvärd Bettina Sågbom)

Vaalianalyysit vihreiden tilasta ja vaalitappiosta käyvät kuumina. On tyypillistä, että tappion hetkenä kaikkea tehtyä syynätään kriittisesti, kuten kuuluukin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki tehty olisi ollut huonoa ja väärin, kuten joistain vaalianalyyseistä on saanut myös lukea. Tappion keskellä ihmiset myös herkästi tuovat esille kaiken sen, mikä omasta mielestä puolueessa ärsyttää, vaikka sillä ei välttämättä olisi tekemistä vaalimenestyksen kanssa. Itsekin koen eduskuntaryhmän työntekijänä, puoluehallituksen jäsenenä ja kuntapoliitikkona olevani vastuussa tappiosta myös omalta osaltani ja on syytä pohtia mitä voisi vastaisuudessa tehdä toisin. Tässä tulevat nyt omat poimintani ja näkemykseni, joista tietenkin iso osa on lainattua ja muunneltua itseäni viisaammilta. Kiitos vielä kaikille, jotka laitoitte näkemyksiänne minulle viime viikolla!

1. Epäonnistuminen hallituspolitiikan onnistumisten viestimisessä ja laaja-alaisen kestävyysmurroksen sanoittamisessa

Vihreät ovat saaneet todella paljon aikaan tällä hallituskaudella etenkin luonto- ja ilmastoasioissa. Nämä aikaansaannokset ovat kuitenkin jääneet pimentoon, koska mediassa on näkynyt enemmän klikkejä generoiva riitely keskustan kanssa ja monista onnistumisista ei ole haluttu tai osattu iloita riittävästi, osittain siksi, että ne olisivat saattaneet hankaloittaa yhteistyötä ja asioiden läpiviemistä. Jos yhtään ymmärtää minkälaisessa toimintaympäristössä luonto- ja ilmastopolitiikkaa on tällä hallituskaudella tehty ja mitkä ovat tällä saralla merkittäviä saavutuksia ei voi väittää, etteikö luonto- ja ilmastoasioissa olisi saatu isoja asioita läpi. Uusi ilmastolaki, luonnonsuojelulaki, vihreän siirtymän jättipanostukset, historialliset satsaukset luonnonsuojeluun, turpeen alasajo, energiaverojen muutokset, uusia kansallispuistoja, metsäisten maiden suojelupäätökset… Tottakai samaan aikaan on ymmärrettävä, että nämäkin teot ovat riittämättömiä, jos todella haluamme ratkoa ekokriisiä. On myös totta, että metsiemme hiilinielujen romahtaminen on suuri poliittinen epäonnistuminen, mutta sen ongelman juuret ylettyvät myös tätä hallituskautta pidemmälle menneisyyteen.

Välillä tuntuu ettei ympäristöpolitiikassa oikein voi koskaan kunnolla onnistua, sillä ongelmat ovat niin suuria ja ratkaisujen laajuuden ymmärtävillä puolueilla niin vähän valtaa. Samaan aikaan populistiset voimat haluavat saada kestävyysmurroksen näyttämään ihmisille ikävältä ja kalliilta. Ikävä totuus on kuitenkin se, että tuhoamalla luontoa ja ilmastoa joudumme joka tapauksessa maksamaan kalliisti. Miten sanoittaa samanaikaisesti sitä valtavaa koko yhteiskunnan lävistävää muutosta jota tarvitaan ja niitä pieniä edistysaskelia, jotka saattavat tämän muutoksen rinnalla tuntua pieniltä ja mitättömiltä? Se on vaikeaa. Itse ajattelen, että vielä enemmän voisimme vihreissä sanoittaa ja puhua siitä laajasta ylätason systeemimuutoksesta, jota tässä yhteiskunnassa tarvitaan, jotta meillä ja muilla lajeilla on tulevaisuus tällä planeetalla. Ja samaan aikaan meidän pitäisi pystyä ottamaan kunnia tekemistämme asioista eikä vain auttaa viherpesemään muiden puolueiden ympäristöpolitiikkaa.

2. Vihreä visio hukassa ja poliittisen itsetunnon puute

Paljon puhutaan nyt siitä, että ovatko vihreät ajautuneet liian vasemmalle ja missä vihreille on tilaa oikeisto-vasemmisto -akselilla, mitkä ovat vihreiden ydinäänestäjiä ja keitä meidän nyt tulisi puhutella enemmän ja keitä vähemmän. Mielestäni nämä kysymykset ovat tavallaan epärelevantteja sillä olennaista on kysyä, minkälaisella politiikalla saadaan parhaiten aikaiseksi vihreiden ajama ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä tulevaisuus. Jos tähän on riittävän selkeä ja ymmärrettävä vastaus, uskon että puhuttelemme juuri riittävästi juuri oikeita ihmisiä, olivat he sitten maaseudulla tai kaupungeissa, naisia tai miehiä, enemmistöjä tai vähemmistöjä. On oikeasti ihan sama mihin vihreät poliitikot sijoittuvat jossain vaalikoneiden perusteella tehdyllä arvokartalla ja onko juuri siinä nurkassa tilaa. Uskallan väittää, että vaalikoneiden kysymykset eivät sitten kuitenkaan mittaa politiikan kaikkia ulottuvuuksia. Ei maailman muuttamista ja politiikkaa voi tehdä loputtomasti niin, että miettii ihmisten miellyttämistä strategisesti ja taktikoiden. Tärkeintä on selkeä oma visio siitä, mitä asioita pitää juuri nyt tehdä ja edistää. 

Vihreät on tulevaisuuspuolue, jonka tulevaisuuden visio ei ole ollut riittävän kirkas vakuuttamaan äänestäjiä tämän kevään vaaleissa. Tähän ovat vaikuttaneet ulkoiset asiat, kuten mahdollisuuksien ja visioiden horisonttia kaventaneet kriisit koronasta Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa, mutta myös sisäinen uskonpuute ja vaikeus saada omaa viestiä läpi. Itse kaipaan nopean, pinnallisen ja provosoivan someviestinnän rinnalle syvällisempää pohdintaa ja visiointia yhdessä siitä, mihin suuntaan haluamme tätä liikettä viedä. 

Jos aina tarkastelemme talouspolitiikkaa vain perinteisen oikeisto-vasemmisto -jaottelun kautta ei ole ihme, että puolueet, jotka eivät puhtaasti täytä kumpaakaan määritelmää jäävät hähmäisiksi talouspoliittisessa keskustelussa. Suuri osa vihreistä sijoittuu vaalikoneissa vasemmistoon sen vuoksi, että meille on tärkeää torjua köyhyyttä ja puolustaa vahvaa hyvinvointivaltiota, jota rahoitetaan verovaroin. Samaan aikaan on kiistatonta, että ilman markkinatalouteen perustuvaa päätöskauppaa, emme olisi näin nopeassa tahdissa ajamassa alas fossiilitaloutta. Markkinat eivät toimi tyhjiössä ja “markkinat hoitavat” vain jos niille asettaa riittävän selkeät reunaehdot politiikalla. Tarvitsemme yksityistä sektoria ilmastokriisin ja luontokadon vastaiseen taisteluun. Itselle on selvää, että vihreän talouspolitiikan tavoitteena on asettaa talous maapallon ekologisiin rajoihin samaan aikaan, kun vähennämme yhteiskunnan eriarvoisuutta. Meillä on niitä, jotka pitävät talouskasvuriippuvaista yhteiskuntaa kaikkien ympäristöongelmien juurisyynä ja niitä, jotka uskovat vihreän kasvun tuovan ratkaisuja ympäristöongelmiin. Yhteistä on se, että luonnon kantokyky asetetaan ensin ja talouden on mukauduttava siihen. Astetta konkreettisemmalla tasolla haluamme verotuksen, rajoitusten ja markkinamekanismeja hyödyntäen ohjata kulutusta ja tuotantoa pois ympäristölle haitallisesta toiminnasta samaan aikaan, kun panostamme vahvaan hyvinvointivaltioon, jossa suhteellisen korkeilla veroilla rahoitetaan laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita ja koulutusta. Työn verotusta voidaan alentaa, kun ympäristöveroja ja suurten varallisuuksien verotusta korotetaan. 

Lopulta puhe epäselvästä talouspolitiikasta kertoo mielestäni ennen kaikkea siitä, että vihreiden visio ja yhteiskuntaa uudistavat ideat ja ajatukset ovat vähän hukassa ja epäselviä monille. Kun löydämme yhdessä oman äänemme, joka voi myös olla moniääninen, tämä ongelma poistuu.

3. Epäselvyys siitä, miten vihreä politiikka vaikuttaa ihmisten arkeen
   

Syvälle käyvän muutoksen sanoittaminen ja konkretisoiminen on vaikeaa. Maailma onkin viime vuosina ottanut harppauksia vihreän tulevaisuuden suuntaan. Siksikin on jotenkin paradoksaalista, että juuri nyt kun elämme keskellä vihreän siirtymän kulta-aikaa, me vihreät häviämme vaalit. Mitä vihreä siirtymä ja kestävämpi tulevaisuus tarkoittaa ihmisten arjessa? Jos emme itse osaa vihreissä sanoittaa tätä riittävän selkeästi, joku tekee sen tarkoitushakuisesti puolestamme. Meillä on ohjelmia ja avauksia reilusta siirtymästä, energiarahasta ja perustulosta. Haluamme tukea ihmisiä kohdennetusti ja reilusti muutosten kohdatessa, eli tukea energiarahalla/hiiliosingolla heitä, joihin korkeat energianhinnat iskevät koviten, turvata perustulon avulla työttömien, opiskelijoiden ja epätyypillisten työsuhteiden parissa työskentelevien ihmisten toimeentulo ja panostaa koulutukseen, jotta ihmiset löytävät tulevaisuudessakin osaamistaan vastaavaa työtä. Haluamme nostaa julkisen sektorin naisvaltaiset alat ylös palkkakuopasta, haluamme uudistaa työelämää ja koulutusjärjestelmää sellaiseksi, että ihmiset eivät pala loppuun. Haluamme laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita ja että ihmisillä riittää raha ruokaan, asumiseen ja elämän perusasioihin. Haluamme tehdä tämän kaiken samalla, kun uudistamme yhteiskuntaa ympäristön kannalta kestäväksi. Ihmisten arkisten huolien kuulemista ja arkisten asioiden konkretisointia tarvitaan enemmän.

4. Vihreän kaupunkipolitiikan kipupisteiden ja haasteiden tunnistaminen ja ratkaisut niihin Helsingissä

Sitten vielä erikseen Helsingin tilanteesta, johon pureuduimme jo kuntavaalitappion jälkeen ja työ jatkuu edelleen. Moni on maininnut siitä, että on huolestunut Helsingin viheralueiden tulevaisuudesta ja kokee etteivät vihreät ole tehneet Helsingissä riittävästi näiden suojelemiseksi. Vihreät on Helsingissä ollut pitkään toiseksi suurin puolue ja meillä on ollut kaupunkiympäristöstä vastaavan apulaiskaupunginjohtajan ja apulaispormestarin paikka vuosia. Tästä huolimatta vihreillä ei ole yksinvaltaa päättää Helsingin kaupunkisuunnittelusta ja maankäytöstä, vaan päätökset ovat aina kompromisseja, joihin tarvitaan mukaan niin kokoomusta, demareita kuin vasemmistoliittoakin. Kun on yksi valtapuolueista, ei kompromissien ulkopuolelle jättäytyminen ole vaihtoehto luonnon tai muidenkaan vihreiden ajamien asioiden kannalta. Voitettavaa on aina enemmän, kun on mukana vaikuttamassa päätösten lopputulokseen, vaikka niiden epätäydellisyys koituisikin meille imagotappioksi. Tultuani vuoden 2017 kuntavaaleissa mukaan vihreisiin olen arvostanut Helsingin valtuustoryhmässä erityisesti sitä, että asioiden edistäminen ja pragmaattisuus menee aina populismin ja helppojen yksinkertaistuksien edelle silloinkin, kun niistä otetaan osumaa julkisuudessa. 

Helsingin lähiluonnon suhteen kyse ei kuitenkaan ole pelkästään kompromisseista, vaan kestävän kaupungistumisen haasteista laajemmin. Asumisen korkea hinta on yksi merkittävimmistä eriarvoisuuden syistä Helsingissä, jonka ratkaisemiseksi tarvitsemme tänne lisää asuntoja vastaamaan kysyntään ja vetämään hintoja alas. Pienituloisillakin on oikeus asua tässä kaupungissa. Kun näitä asuntoja rakennetaan Helsingin maapinta-alaa tehokkaasti hyödyntäen tarkoittaa se sitä, että väljästi rakennetut lähiömme muuttuvat ja kantakaupunki levittäytyy pohjoisemmaksi. Ihmisten tutut lähiympäristöt muuttuvat ja se aiheuttaa ymmärrettävästi surua ja turhautumista. Kaupungistumisen aiheuttamista muutoksista ihmisten lähiympäristöön on ehkä mahdotonta selvitä niin että kaikki olisivat tyytyväisiä, mutta lisää tarkkuutta ja huolellista punnintaa tarvitaan lähiluonnon turvaamiseksi. Ihmisten huoli luonnosta on kuultava paremmin. Matokallion metsä, Malminkartanon kartanonmetsä, Stansvikin metsä ja Meri-Rastilan rantametsän suojelu ovat kaikki vihreiden puolustamia lähiluontokohteita. Useiden kohtalo on vielä ratkaisematta.

Paljon on myös Helsingissä tehty luonnon suojelemiseksi. Vihreiden ansiosta joka vuosi perustetaan vähintään viisi uutta luonnonsuojelualuetta ja kaupungin suojellun pinta-alan määrä on kasvussa. Uudistamme kaupungin luonnonhoidon periaatteita, taistelemme kaupunkiympäristölautakunnassa harva se viikko katupuiden ja -kasvillisuuden puolesta ja olemme saaneet läpi linjauksen siitä, että kaikista arvokkaimmille luontoalueille ei enää rakenneta. Tarvitsemme lisää hyviä päätöksiä luonnon puolesta, parempaa yhtenäistä moniäänistä viestintää näistä päätöksistä ja ehkä myös enemmän aukiselittävää, syvemmälle luotaavaa viestintää vihreästä kaupunkisuunnittelusta, jotta ansaitsemme takaisin ihmisten luottamuksen vihreään kaupunkipolitiikkaan.

5. Voimaa ja innostusta yhdessä tekemisestä ja enemmän erilaisuuden arvostamista

Tappiollisten vaalien jälkeen vihreisiin on liittynyt paljon uusia jäseniä, mistä olen kovin iloinen. Luonnon, muiden eläinten, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Toivon että mahdollisimman moni teistä tulee mukaan puolueen työryhmiin, paikallisjärjestöihin tai muihin päättäviin elimiin työstämään ja määrittämään vihreiden tulevaisuutta yhdessä. Kohtaamisista ja yhdessä tekemisestä saa niin valtavasti voimaa maailman synkkyyksien keskellä. Koin tämän ihan vastikään omassa vaalikampanjassani, jossa ystävystyin uudelleen vanhojen tuttujen kanssa ja sain myös monia uusia ystäviä. Yhteisöissä on voimaa muuttaa maailmaa. 

Ajattelen, että useiden vaalitappioiden jälkeen tarvitsemme nyt enemmän yhteisöllisyyttä ja erilaisuuden juhlimista sen sijaan, että etsimme ongelmia erilaisista tavoista olla vihreä. Erilaisuus on lopulta rikkaus, kun muistamme samaan aikaan myös ne asiat jotka yhdistävät. Ei kannata uskoa niitä juttuja, missä väitetään vihreiden suvaitsevan vain tietynlaisia ihmisiä ja että ollakseen vihreä pitää noudattaa jotain tiettyä elämäntapaa. Tähän liikkeeseen ovat tervetulleita kaikki, jotka jakavat samat arvot ekologisesti kestävästä maailmasta ja oikeudenmukaisemmasta tulevaisuudesta.

Itse en ajattele, että vihreä puolue tarvitsee näiden vaalien jälkeen välttämättä valtavaa aatteellista remonttia. Meillä on perusarvot ja näkemykset maailman muuttamisesta kunnossa. Nyt tarvitaan vision kirkastamista ja selkeyttämistä sekä enemmän yhdessä tekemisen iloa.