Minulle korkeakoulutus oli melkein itsestäänselvyys. Pystyin asumaan pitkään porukoiden luona, omat vanhemmat oli korkeakoulutettuja ja kannusti opiskeluun, mulla oli kiva osa-aikatyö ja varmuus siitä, että jos joskus tulee tiukka paikka taloudellisesti, niin on ihmisiä ympärillä jotka auttaa.

Kaikki ei kuitenkaan tule tällaisista taustoista. Kaikilla ei ole varmuutta siitä, että joku ottaa vastaan jos putoaa. Kaikki ei lähtökohtaisesti ajattele hakevansa korkeakouluun, koska voi olla monia tekijöitä perhetaustasta taloudellisiin reunaehtoihin, jotka rajoittaa näitä mahdollisuuksia.

Kaikki ei uskalla ottaa sitä riskiä, että hakeutuu maksulliseen korkeakoulutukseen ja maksaa sitten joskus myöhemmin hyväpalkkaisena lainat takaisin. Kaikki ei uskalla edes nyt lähteä opiskelemaan, koska opiskelijan tuet ei riitä elämiseen ja on pakko ottaa lainaa tai käydä osa-aikaisesti töissä.

Lukukausimaksut on täysin kuolleena syntynyt ajatus tähän maailman aikaan ja tässä maassa, jossa kenestä vaan pitäisi pystyä tulemaan mitä vaan. Stipendijärjestelmät sun muut ratkaisut lukukausimaksujen puolustamiseksi on hyväntekeväisyysyhteiskuntaa, jossa köyhempiä ja vähemmän etuoikeutetuista taustoista tulevia ihmisiä autetaan valikoiden. Hyvinvointiyhteiskunnassa koulutus on kaikille maksutonta ja kaikille mahdollista.