Tämän vuoden piti olla luonnon monimuotoisuuden vuosi. Vuoden aikana maailman maat neuvottelevat YK:n uuden biodiversiteettisopimuksen solmimisesta.
Oikeastaan monimuotoisuuskato piti pysäyttää tähän vuoteen mennessä, mutta toisin kävi. Aiheutamme tällä hetkellä kuudetta sukupuuttoaaltoa ja elämme ihmisen mukaan nimettyä geologista epookkia antroposeenia. Koska ihmisen vaikutukset koko maapallon muuhun luontoon ovat niin massiiviset, meidän mukaamme on jo nimetty geologinen epookki, vaikka olemme maapallon historiaan suhteutettuna olleet olemassa vain häviävän hetken.
Hyvät uutiset ovat, että tiedostamme jo melko hyvin vaikutustemme laajuuden ja siihen liittyvät riskit. Ilman monimuotoista luontoa uhkaavat elämäämme ylläpitävät ekosysteemit romahtaa, mikä vaarantaa muun muassa ruokaturvan sekä puhtaan veden ja hengitysilman ja altistaa meitä entistä pahemmin tarttuville taudeille ja muille terveysriskeille.
Aiemman biodiversiteettisopimuksen tavoitteena oli suojella 17 % maiden maa-alasta, nyt tavoitetta ollaan nostamassa 30 %:iin. Pelkkä suojelu ja muun luonnon eristäminen ihmisen vaikutuksilta ei kuitenkaan riitä, vaan meidän on saatava ihmistoiminta sovitettua luonnon kantokyvyn rajoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että tarvitsemme yhteiskunta- ja talousjärjestelmän, joka perustuu näiden rajojen kunnioittamiselle.
Meillä on keinoja edistää sellaista yhteiskuntaa, jossa luonnon kantokyvyn rajat otetaan vakavasti. Käytännössä keinot voivat olla esimerkiksi ympäristölle haitallisen toiminnan rajoittamista ja verottamista, turhan kulutuksen vähentämistä, kestävien ratkaisujen tukemista ja uudenlaisen vastuullisemman ajattelun tulemista yritysten voitontavoittelun rinnalle. Tähän mennessä näitä tuttuja keinoja ei vielä olla hyödynnetty tarpeeksi tehokkaasti ja määrätietoisesti, mutta ehkä nyt on viimein sen aika.
