Arvostan hoitotyötä tekeviä ihmisiä suunnattomasti. En voi kuvitella mitään tärkeämpää työtä kuin ihmisten auttaminen. Silti monissa työpaikoissa työolosuhteet ovat kohtuuttoman rankat ja alanvaihto yleistä. Itse en ole suoranaisesti hoitoalalla, mutta olen viimeisen kolmen vuoden ajan tehnyt töitä henkilökohtaisena avustajana. Työssäni olen päässyt avustamaan paljon erilaisia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat enemmän tai vähemmän apua arjessaan. Olen onnekas, sillä tämänhetkinen työpaikkani on viihtyisä ja siellä on hyvä työilmapiiri. Toivoisin yhtä hyviä työolosuhteita muuallekin hoitoalalle. Työntekijöiden ja asiakkaiden hyvinvoinnista on pidettävä aidosti huolta.  Tässä tekstissä puhun vanhuksista ja kotihoidosta.

 

Kotihoidosta tulee luettua aina tasaisin väliajoin ankeita kuvauksia tiedotusvälineissä; loppuunpalaneet hoitajat, liian kiireiset kotikäynnit, dementiaa sairastavat vanhukset omien kotiensa vankeina ja ihmisten hoitaminen liukuhihnatyönä. Samaa ovat kertoneet kotihoidossa työskennelleet ystäväni. Trendinä on ollut, että pyritään hoitamaan vanhukset kotona ja välttämään laitostumista. Laitospaikkojen vähentäminen korottamatta kuitenkaan kotihoidon resursseja ei ole toimiva ratkaisu. Kotihoidon käyntien lukumäärä päivää ja hoitajaa kohden kohoaa useissa paikoissa kohtuuttomaksi. Seuraa työntekijöiden uupumisia ja sairastelua. Myös hoitajien eettinen paine vanhuksista, joita ei tiukan aikataulun puitteissa ehdi tarpeeksi hyvin hoitaa, vähentää työn mielekkyyttä ja pistää jaksamisen koetukselle. Kotihoito ei ole haluttu työpaikka, vaikka siellä tehdään äärettömän tärkeää työtä.

 

Monet vanhukset taas eivät todellisuudessa pärjää kotona yksin pelkällä kotihoidon tuella. Useat muistisairaat ovat kotihoidossa melkeinpä heitteillä. Hoitajien suuri vaihtuvuus sairastelun ja uupumisen vuoksi ei myöskään ole hyvä asia, vaan heikentää edelleen muistisairaiden kotona pärjäämistä. Sitten ovat myös niin kutsutut pyöröovi-vanhukset, jotka seilaavat tasaisin väliajoin sairaalan ja kotihoidon väliä. Kumpikaan ei ole heille oikea paikka, mutta muuta mahdollisuutta ei ole liian pitkien jonojen ja liian vähäisten laitospaikkojen vuoksi?

 

Vanhusten hoitoa koskevat asiat ovat helposti poissa silmistä ja poissa mielestä. Mielestäni yhteiskunnan arvo kuitenkin mitataan siinä, miten se pitää huolta heikoimmistaan. Hoiva-ala kuuluu niihin aloihin, joita ei voi loputtomasti tehostaa vähentämällä henkilöresursseja ja vaatimalla työntekijöitä tekemään työnsä tehokkaammin. Vanhuspalveluihin on kohdennettava lisää resursseja asiakkaiden ja työntekijöiden hyvinvoinnin parantamiseksi. Hyvissä hoitopaikoissa aikaa jää muullekin kuin lääkkeiden jakamiselle, suihkussa käymiselle ja ruoan lämmittämiselle. Tärkeää niin vanhustenhoidossa, kuin muillakin elämän osa-alueilla, on ihmisten aito kohtaaminen.

 

Kotihoito ei tietenkään koske pelkästään vanhuksia, eivätkä kaikki vanhukset ole riippuvaisia kotihoidosta. SOTE-uudistuksen myötä vastuu kotihoidon järjestämisestä siirtyy maakunnille vuonna 2019. Kunnissa voidaan kuitenkin tehdä ennaltaehkäisevää työtä vanhusten hyvinvoinnin edistämiseksi turvaamalla lähipalveluita ja tarjoamalla esimerkiksi riittävästi liikuntamahdollisuuksia ja vapaa-ajan toimintaa vanhuksille. Omakin mummini jaksaa aina kehua liikunnan merkitystä ikääntyvien ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille. 84-vuotias teräs-mummi käy aktiivisesti kuntosalilla, vesijumpassa ja italian kielen tunneilla.