Ei ole aina helppoa olla nuori. Olen todella etuoikeutetussa asemassa uskaltaessani lähteä nuorena ehdokkaana ehdolle kuntavaaleihin. Ehdokkuus vaatii henkisesti paljon ihmiseltä ja etenkin nuoressa iässä itsensä alttiiksi asettaminen voi tuntua erityisen rankalta. Sitä on täysin alttiina ihmisten arvostelulle ja kampanjaa on tehtävä omalla naamalla ja laitettava oma persoona peliin. Tämä kaikki vaatii rautaisen itsetunnon ja vahvat tukijoukot.

Usein mietin, kuinka paljon on olemassa fiksuja ja osaavia nuoria, jotka eivät psyykkisen tilansa ja taustansa vuoksi pysty tai jaksa aktivoitua yhteiskunnassa tai politiikassa. Nuorten syrjäytyminen tai heidän syrjäyttäminen on vakava ongelma yhteiskunnassamme ja se on myös asia, johon haluan vaikuttaa. Vuonna 2010 syrjäytyneitä oli noin 5% kaikista nuorista eikä merkittävää parannusta ole tapahtunut. Jotain on siis tehtävä, mutta mitä?

Koulutus on avain syrjäytymisen ehkäisyyn. Asiantuntijoiden mielestä syrjäytyminen saadaan pidettyä lyhytaikaisena koulutuksen avulla, mutta on poliittinen valinta, miten aiomme kehittää koulutuksen rakenteita tukemaan tätä tavoitetta. Suomen koulutusjärjestelmä perustuu siihen ajatukseen, että lapset aloittavat koulun samalta viivalta ja siirtyvät ylemmille luokille samoin eväin. Oppilaiden tasapäistäminen teoriassa ei kuitenkaan onnistu ongelmitta käytännössä, sillä lapsien perhetausta, terveys tai oppimiskyky eivät aina tue odotettua oppimisen, sosiaalisen käytöksen tai aktiivisuuden tasoa.

Tarvitaan lisää opinto-ohjaajia ja kouluterveydenhoitajia. Opiskeluterveydenhuolto ja opinto-ohjaus ovat heikoissa kantimissa monissa kouluissa, vaikka ne ovat ratkaisevasssa asemassa syrjäytymisen taustasyiden ennaltaehkäisyssä. Kouluterveydenhoitajilla on tärkeä rooli syrjäytymisen takana piilevien mielenterveysongelmien tunnistamisessa. Opinto-ohjaajat taas saattavat olla nuoren ainoa aikuinen tuki tulevaisuuden valintoja tehdessä. Mennäkkö lukioon vai amikseen? Mitä lukion jälkeen? Mitä haluaisin tehdä isona?

Myös opettajien työtaakan pienentäminen voisi olla yksi ratkaisu. Työstään nauttivat opettajat, jotka jaksavat kehua ja tsempata oppilaitaan voivat ratkaisevasti vaikuttaa oppilaiden tulevaisuuden uravalintoihin. Itsekin opettajan osa-aikaistöitä tehneenä olen huomannut, kuinka paljon oma väsymys vaikuttaa siihen, kuinka innostava ja kannustava jaksaa luokan edessä olla. Olen myös seurannut sivusta opettajakollegoideni työtaakkaa, enkä yhtään ihmettele, jos uupumus välillä yllättää.

Koulutuspaikkojen riittävyys peruskoulun jälkeen on myös tärkeä keino estää syrjäytymistä. Vaikka hallituksemme onkin leikannut ammatillisesta koulutuksesta, voimme kunnissa tehdä toisenlaisia päätöksiä. Koulutuspaikkojen riittävyyteen ja etsivään nuorisotyöhön on panostettava, jos haluamme oikeasti ehkäistä nuorten syrjäytymistä.

Loppuun vielä villimpi ehdotus. Olen pitkään miettinyt, että jo peruskoulussa pitäisi olla oma oppinaineensa elämänhallinnalle ja omien vahvuuksien ja heikkouksien ja toisaalta elämänarvojen miettimiselle. Sellaista miettimistä, mitä tehdään esimerkiksi protu-leireillä ja ripareilla. Mietitään omia lähtökohtia ja arvoja ja niiden pohjalta aletaan myös suunnitella tulevaisuutta. Nuorena itsetunto on kovalla koetuksella, ja käsitykset omista kyvyistä vaikuttavat pitkälti siihen, miten nuori pärjää koulussa ja elämän muilla osa-alueilla. Ura- ja opiskeluvalintoja helpottaisi myös omien arvojen miettiminen vastapainona ympäröivän yhteiskunnan luomille arvoille. Tuleeko tehokkuuden ja korkeapalkkaisen työn arvostus yhteiskunnasta vai omasta itsestä? Voisiko uravalintoja miettiä myös omaan arvomaailmaan liittyvänä asiana, eikä pelkästään rahan ansaitsemisen tai hauskuuden kannalta?

Helsingin vihreiden kuntavaaliohjelmasta voi halutessaa lukea laajemmin siitä, miten tekisimme kouluistamme maailman parhaita.